The Frame Makes the Photograph

A common thing we hear about social media today is that near-constant picture taking means not ‘living in the moment’. We should put the phone down and just experience life rather than worry ourselves with its documentation. This sentiment wrongly assumes that documentation and experience are essentially at odds, a conceptual remnant of how we used to think of photography, as an art object, as content, rather than what it is often today, less an object and more a sharing of experience. But not all social media are built the same, and I think we can use a distinction in social platforms: those that are based in social media versus those that are more fundamentally about communication.
Usein sanotaan, että jatkuva kuvien ottaminen sosiaaliseen mediaan vie meiltä kyvyn elää hetkessä. Meidän pitäisi laskea puhelin ja vain kokea hetket sen sijaan, että keskitymme niiden dokumentoimiseen. Tässä ajatuksessa on kuitenkin se virheoletus, että tallentaminen ja kokeminen eivät sovi yhteen. Ennen valokuvat nähtiin taideteoksina ja sisältönä, mutta nykyään ne ovat usein vähemmän teoksia ja enemmän kokemusten jakamista. Kaikki sosiaalisen median kanavat eivät silti ole samanlaisia. Mielestäni voisimme käyttää seuraavaa erottelua: sosiaaliseen mediaan perustuvat kanavat sekä ne, joissa on enemmän kyse viestinnästä.
Tutkija Sherry Turkle käsittelee aihetta tuoreessa New York Timesin artikkelissa, jossa hän viittaa kuuluisan koomikon Aziz Ansarin tapaan tervehtiä fanejaan kaduilla. Fanit haluavat kuvaan hänen kanssaan saadakseen itselleen todisteen. Koomikko tarjoaa sen sijaan mahdollisuuden keskustella hänen työstään, mikä saa monen fanin harmistumaan. Turkle tulkitsee tämän osoitukseksi siitä, kuinka sosiaalinen media yleensä toimii. Tässä on mielestäni iso väärinymmärrys siitä, miten ihmiset nykyään käyttävät sosiaalisia palveluita. Kuuluisuuden tapaaminen on aivan erityinen hetki, josta saatat haluta todisteen. Keskustelu voi olla mukavaa, mutta julkkiksen kanssa se on yksipuolista, sillä hän ei luultavasti tule muistamaan sinua tai jatkamaan keskusteluanne myöhemmin. Jos arkista sosiaalisuutta verkossa verrataan Turklen tapaan kuuluisan henkilön tapaamiseen, mennään metsään. Koomikon tapaaminen voi olla sellainen tilanne, josta jotkut haluavat todisteen keskustelun sijaan. Mutta arjen digitaalisessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa on usein vähemmän kyse tallenteesta ja enemmän vastavuoroisesta dialogista. Ja se on asia, jota erilaiset sosiaaliset palvelut voivat edistää tai estää, riippuen niiden tarkoituksesta.
Oikea tapa suhtautua sosiaalisen median valokuviin on olla vertaamatta niitä perinteisiin valokuviin, joissa on kyse taide-esineen luomisesta. Sen sijaan ne viestivät itse kokemuksesta. Kyse ei ole niinkään tallenteen luomisesta, vaan oman tämänhetkisen näkökulman ja kokemuksen jakamisesta. Hetkellisen ja jatkuvan todellisuuden pilkkominen välitettävissä oleviksi kohteiksi on perinteisen valokuvauksen tarkoitus, mutta sosiaalisen median kuville se on vain keino. Kun valokuvaamisesta on tullut lähes naurettavan helppoa, kuvan olemassaolo sinänsä ei ole erityistä tai kiinnostavaa. Sen sijaan valokuvat toimivat joustavammin osana viestintää - ne ovat visuaalista keskustelua, joka on enemmänkin kielellistä kuin muodollisen taiteellista. Siksi sosiaalista valokuvaamista ei tulisi tarkastella hetkestä tai keskustelusta erillisenä asiana, vaan perin pohjin sosiaalisena ilmiönä.
Turkle keskittyy analyysissään selfieihin (eli kuviin, joita otat itsestäsi), ja hänen mukaansa vaihdamme tällöin hetken kokemisen sen dokumentointiin. Mutta jos katsomme selfie-ilmiötä lukuisten omakuvien sijaan kokemuksen jakamisena, jossa viestimme siitä keitä olemme, missä olimme ja mitä tunsimme, kuvien samanlaisuus ei ole ollenkaan yllättävää tai epäsosiaalista. Yleensä niiden tarkoituksena ei ole tallentaa harvinaisia tilanteita julkkisten kanssa, vaan päinvastoin, arkisia hetkiä, joista elämä muodostuu kaikessa kirjavuudessaan. Täydellisesti kehystetty ja valaistu valokuva rannasta voi olla hyvä taideteos, mutta se on tylsä viesti, jos melko samanlainen kuva näkyy some-syötteissä lukemattomia kertoja. Sen sijaan selfie on täysin yksilöllinen kuvaviesti: kukaan muu ei voi ottaa selfietä sinusta. Se on oma äänesi kuvan muodossa ja siten aivan erityisen intiimi ja ilmaiseva. Se kertoo tietystä hetkestä selkeästi, ja juuri siksi haluamme jakaa ja katsoa selfieitä.
***
Tämän modernia valokuvien jakamista koskevan esimerkin kautta voidaan nähdä ero pääasiassa sisältöön ja pääasiassa viestintään keskittyvien sosiaalisten palveluiden välillä. Kaikessa sosiaalisessa mediassa on tietysti näitä molempia, mutta eroja on siinä, kuinka paljon niihin keskitytään.
Nykypäivän suosituimmat sosiaaliset palvelut painottavat selkeästi mediaobjektia. Tämä on se kokemuksen osa, joka irroitetaan ja eritellään, laitetaan profiiliin tai syötteeseen ja jota mitataan monin tavoin, jotta saadaan selville kuinka moni ihminen siitä pitää. Yksinkertaisesti sanottuna: sosiaalisen median valtavirta järjestää sivustot ja kokemuksesi näiden mediaobjektien ympärille, olivatpa ne sitten kuvia, videoita, tekstiä, paikkamerkintöjä tai muuta vastaavaa. Ne ovat kokemuksen perusyksikköjä, joita voit klikata, kommentoida ja jakaa. Kun kuva laitetaan someen, siitä keskustellaan sen vieressä, näytöllä.
Tämän perustavanlaatuisen yksikön hylkääminen on yksi hetkellisen sosiaalisen median avainasioista. Käyttäjät arvostavat tätä piirrettä, mutta se jätetään useimmissa analyyseissa tutkimatta. Snapeissa ei näy kommentteja, sydämiä tai tykkäyksiä. Hetkellinen viestintä keskustelee valokuvien kautta; se ei keskustele valokuvista.
Mediaobjekti, kuten vaikkapa valokuva, on sosiaalisen median valtavirrassa päämäärä, mutta hetkellisissä palveluissa se on pelkkä keino. Mediaobjekti haihtuu, eli juuri siitä asiasta, jonka varaan muunlaiset palvelut rakentuvat, hankkiudutaan eroon. Kuten kaikkien tuntemat selfiet, varsinainen valokuvauksen kohde on vain viestinnän sivutuote, ei sen keskipiste.
Kun mediaobjektista tehdään kertakäyttöinen, sen merkitys vähenee ja viestinnän tärkeys kasvaa. Tämä selittää pitkälti snappien intiimiyttä verrattuna pysyviin kuviin, joita jaetaan toisenlaisilla sivustoilla. Muut palvelut on järjestetty myös viestittelyn osalta pysyvien mediaobjektien mukaan ja niiden ympärille. Tämä on sitä mediapohjaista sosiaalisuutta, jolta sosiaalinen media saa nimensä.
Kuva on valokuva osittain siksi, että sillä on kehykset. Kehys luo valokuvan. Onkin huomionarvoista, että Snapchat on yleensä kehyksetön, koko näytön kokoinen ja enemmänkin hetken kuvastus kuin taideteos. Hetkellinen verkosto ei jaa kokemuspalkintoja tai pyri siihen, että viestintä tapahtuisi taideteosten ympärillä. Se antaa niiden haihtua, jotta voidaan keskittyä hetkiin, kokemuksiin ja viestintään - sosiaalisuus on tärkeämpää kuin tallenteet ja verkosto.
Syy siihen, että suurin osa tärkeimmistä sosiaalisen median kanavista on keskittynyt sisältöön eli mediaobjekteihin, on kenties se, että sisältöä voidaan tallentaa. Sosiaalisuus nähdään kuin tietona, jota voidaan luetteloida internetin hakukoneiden tapaan. Valokuvat ja muu sisältö tallennetaan ja järjestetään profiileihin, ja sitä mitataan, seurataan ja arvioidaan. Tässä oli järkeä, sillä ihmiset käyttivät ennen tietokonettaan paljolti juuri tähän tarkoitukseen. Malli on kuitenkin väärä minkään sosiaalisen järjestämiseen. Tämä tuli selväksi kenties matkapuhelinten suuren suosion ansiosta - niillä tehdään vähemmän tiedonhakua ja enemmän viestintää. Lopetan kirjoitukseni hyvin kyseenalaistavasti, mutta on ehdottomasti aika uudelleenarvioida vahvasti mediaobjekteihin perustuvaa sosiaalisuutta.
On silti helppo ymmärtää mediaobjektien viehätys ja se, miksi edelleen haluamme tuottaa ja nauttia kauniita, valokuvakehysten rajaamia hetkiä. Bändi konserttinsa huippuhetkellä, auringonlasku, perheen kokoontuminen yhteen, kuuluisan koomikon tapaaminen... Tärkeille valokuville on ehdottomasti pysyvä paikkansa. Kuten olen usein todennut, hetkellinen ja pysyvä sosiaalinen media toimivat yhdessä, eivät ristiriidassa keskenään. Jopa snapeista tulee usein upeita taideteoksia.
On helppoa arvostaa erityisiä hetkiä, mutta toisaalta on helppoa aliarvioida arkiselta tuntuvia, näiden väliin jääviä hetkiä. Sosiaalista maailmaa tarkastelevat huomaavat näennäisesti vähäpätöisten asioiden moniulotteisuuden. Usein se, mikä nähdään tylsänä ja arkisena, onkin syvällisen tärkeää. Tervehtiminen, hymyileminen, toisen ihmisen huomioiminen, kasvomme, tavaramme ja vaihtuvat mielialamme... Pienet sosiaaliset yksityiskohdat muodostavat valtavan osan elämästämme. Pysyvällä sosiaalisella medialla on vaikeuksia saada näitä tärkeitä arjen asioita tallennetuksi mukavalta tuntuvalla tavalla. Ja juuri tässä hetkellinen sosiaalinen media on parhaimmillaan - se on luotu arjen viestintää varten. Ohimenevää, usein hauskaa ja aina tärkeää. Hetkellisessä sosiaalisessa mediassa ei ole kyse vain hetkien tallentamisesta "palkinnoiksi". Siksi se on tuttavallisempaa ja korostaa arkista sosiaalisuutta - ja se on kaikkein tärkeintä.
Back To News